to 28.10.21

MA (ryhmätunnit), tarkistettiin mökki 27, opeteltiin erilaisia kulmia kappaleessa 27. Kotiläksyksi maanantaiksi kappaleen 27 perusaukeama loppuun ja mökki 27. Huomenna perjantaina on matematiikan koe.

ÄI, Yrityskylä-tunti.

YM, tehtiin karttakoe, joka tulee sellaisenaan ensi viikon kokeeseen. Lopputunnista tehtiin monistepaketin tehtäviä omaan tahtiin.

ke 27.10.21

Käsiteltiin Yrityskylän oppitunnit 3-4.

HI, tarkistettiin s. 59 tehtävät.

1. Suomen keskiaika alkoi vuonna 1150.

2. Suomen alueesta kiltapilivat Ruotsi ja Novgorod.

3. Suurin osa nykyisen Suomen alueesta liitettiin Ruotsin valtakuntaan. Ruotsista tuli paljon vaikutteita läntiseen Suomeen. Rajan itäpuolella vaikuttivat ortodoksinen kirkko ja Novgorod.

4.a) Esihistorialliselta ajalta ei ole jäänyt kirjallisia lähteitä, mutta historialliselta on. b) Ensimmäiset kirjalliset lähteet syntyivät, kun papit alkoivat kirjata muistiin Suomen asioita.

Lue oppikirjasta legenda piispa Henrikistä ja talonpoika Lallista s. 54-57.

ti 26.10.21

MA, tarkistettiin kappaleen 25 tehtävät. Opeteltiin kappaleessa 26 geometrian peruskäsitteitä ja tehtiin tunnilla tehtävät 1-4 . Kotiläksyksi mökki 26.

YM, käsiteltiin luku 6 ja tehtiin monistenipun tehtäviä, mitä jatketaan suraavalla ym:n tunnilla. Koe on ensi viikon torstaina.

Pidettiin Yrityskylän toinen tunti.

ma 25.10.21

HI, käsiteltiin kappale 10

Kilpailu Suomesta 1000-luvun alussa

  • Ruotsi ja Novgorod
    • katolinen ja ortodoksinen kirkko, verot
  • Suomi siirtyi vähitellen Ruotsin alaisuuteen.
  • Vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauha, Suomen länsiosa liitettiin Ruotsiin, Nogorod vaikutti rajan itäpuolella.
  • Suomesta tuli Ruotsin kuningaskunnan itäinen maakunta.
    • Suomeen rakennettiin useita linnoja.
    • Kristinuskoon käännyttäminen oli hidasta.
    • Papit kirjoittavat muistiin Suomen tapahtumia, mikä tarkoitti siirtymistä esihistoriallisesta ajasta historialliseen aikaan.
    • Suomen keskiaika oli 1150-1520.

Lue kotona kappale 10 ja tee kotitehtävät 1-5 s. 59.

MA, laskettiin kertaustehtäviä kappaleessa 25, laskettiin myös jakson päässälaskuja. Koe on siirretty keskiviikosta perjantaihin.

 

 

ke 13.10.21

Historia, kertaus

Muodosta kysymys oppikirjaa apuna käyttäen seuraaviin vastauksiin.

1. 400 -1500 jaa.

Milloin oli keskiaika Euroopassa?

2. kansainvaellus

Millä nimellä kutsutaan tapahtumaa, jossa ihmiset joutuvat siirtymään paikasta toiseen esimerkiksi sodan takia?

3. Bysantti

Millä nimellä kutsuttiin Itä-Roomaa, jossa antiikin kultturi jatkui vielä Länsi-Rooman tuhoutumisen jälkeen?

4. aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat

Mitkä olivat keskiajan neljä säätyä?

5. maaorjuus

Mihin talonpojan asemaan liittyivät epävakaa asema, kova työ, maksuvelvoitteet ja muuttovapauden puuttuminen (ihminen oli ”turpeeseen sidottu”)?

6. latina (kieli)

Mikä oli katolisen kirjon käyttämä kieli esimerkiksi jumalanpalveluksissa?

7. ristiretket

Millä nimellä kutsuttiin kirkon tekemiä retkia, joiden tarkoituksena oli levittää kristinuskoa ja ryöstää muita alueita?

8. kymmenykset

Millä nimellä kutsuttiin veroja, joita kirkolle maksettiin?

9. romaaninen kirkko

Mikä kirkko oli linnamainen, jossa oli pyöreät holvikaaret, pienet ikkunat ja selkeät linjat?

10. goottilainen kirkko

Mikä kirkko oli koristeellinen ja korkea, jossa oli isot ja värikkäät ikkunat?

11. anekauppa

Millä nimellä kutsutaan toimintaa, jossa ihmiset ostavat papeilta syntejänsä anteeksi?

12. Suurin osa ihmisistä eli maalla, elämä oli riippuvaista säästä, harva kävi kylänsä ulkopuolella ja nainen oli miehensä määräysvallassa.

Miten kuvailet tavallisen ihmisen elämää keskiajalla?

13. väärän kuninkaan päivä

Millä nimellä kutsuttiin päivää, jolloin karnevaalien aikaan tavallisen kansan keskuudesta valittiin hallitsija yhden päivän ajaksi?

14. Ne vilkastuttivat kaupankäyntiä ja raha otettiin käyttöön.

Mikä yhteiskunnallinen merkitys oli 800-luvun maatalouden keksinnöillä, ilmaston lämpenemisellä ja aateliston ja papiston vaurastumisella?

15. omavaraistalous

Mikä on nimitys talouden tilanteelle, jossa keskiajan alkupuolella ihmiset tekivät itse lähes kaiken tarvitsemansa?

16. musta surma

Mikä on nimitys Euroopassa riehuneelle kulkutaudille, jossa rottien mukana kulkeutuneet kirput levittivät tappavaa tautia ja jonka oireena oli mm. mustat paiseet iholla?

to 7.10.21

MA, (ryhmätunnit) tarkistettiin kappaleen 20 perusaukeama ja mökki 21. Opetettiin kappaleessa 22 desimaaliluvun jakaminen, tehtiin kappaleen 22 perusaukeaman tehtäviä. Ei läksyä.

YM, tarkistettiin luvun 2 tehtävät ja aloitettiin lukua 3.

ÄI, osa oppilaista meni laskemaan matematiikkaa pienryhmään. Osa teki luokassa YM:n luvun 3 tehtäviä, osa matematiikka ja osa keskeneräisiä äidinkielen kirjallisia tehtäviä. Ei läksyä.

Muista huominen suunnistus. Varaudu siihen, että metsä voi olla kostea. Kaatosateella jäämme koululle, mutta sateen mahdollisuus on vain 15 %.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=s%C3%A4%C3%A4+tampere

ke 6.10.21

UE, tarkistettiin kappaleen 5 tehtävät. Käytiin läpi kappaleessa 6 Pietari ja Paavali – kirkon vahvat johtajat. Lopuksi tehtiin yhteisesti kappaleen 6 tehtävät.

ÄI, harjoiteltiin selostusta harjoituskirjan sivuilla 14-15.

ÄI, tehtiin itsearviointi harjoituskirjan sivuilla 16-17. Jatkettiin O 365:ssa selostusta tai omaa kirjoitelmaa.

HI, tee vihkoon seuraavat muistiinpanot.

Kaupankäynnin vilkastuminen kaupungeissa 1000-luvulla

1. Ilmaston lämpeneminen ja maatalouden keksinnöt (kääntöaura, hevosen länget, pinaatti, durumvehnä ja kolmivuoroviljely).

2. Sadot kasvoivat.

3. Aatelisto ja papisto vaurastuivat.

4. Aatelisto alkoi ostaa yleellisyystavaroita.

5. Kaupankäynti lisääntyi. Italian kauppakaupungit Venetsia ja Genova hallitsivat Välimeren kauppaa. Pohjoisessa oli hansaliitto (n. 300 kaupunkia), joka hallitsi Itä- ja Pohjanmeren kauppaa. Hansaliitossa sovittiin tavaroiden hinnat ja kaupankäynnin ehdot. Uusi sääty, porvaristo, syntyi.

6. Raha otettiin käyttöön.

7. Kaupungit kasvoivat.

Keskiaikaiset kaupungit

1. Asutus oli tiheää. Viemäröintiä ei ollut. kadut olivat mutkaisia. Tulipalot olivat ongelma

2. Muuri, tori, raatihuone ja kirkkoja. Vesistö oli lähellä ja kaupunki rakennettiin korkealle paikalle.

3. Suurin osa kaupungin asukkaista oli kauppiaita ja käsityöläisiä eli porvaristoa.

4. Valtaa käytti kauppiaista koostuva raati.

5. Porvarit perustivat ammattikuntia, jotka valvoivat jäsentensä ammattitaitoa ja pitivät jäsentensä puolta ja sopivat hinnosta.

6. Kaukokauppa vilkastui arabien kanssa, sillä heillä oli hallussaan tärkeitä kauppareittejä.

 

 

 

pe 1.10.21

YM (ryhmätunnit) tarkistettiin luvun 1 tehtävät. Tutustuttiin luvuss 2 Amerikan ilmastoon, kasvillisuuteen ja niidden väliseen yhteyteen. Kotiin luvun 2 tehtävät ilman Tähtitehtäviä.

MA, kerrattiin luvussa 20 jakaminen jakokulmassa (lukuyksiköittäin), kotiin mökki 20 ainoastaan.

LI, suunnistus.